29.05.2018

Noutomestaripari 2018 – Risto Kannisto ja Taigalinnun Serafiina
Irlanninsettereiden noutomestaruus 2018 ratkottiin sunnuntaina 20.5 perinteisesti Kauhavalla, vanhan lentosotakoulun lentokenttäalueella. Noutokisan voittivat Risto Kannisto ja Taigalinnun Serafiina. Toiseksi tulivat Risto Kannisto ja Taigalinnun Milli. Muita osallistujia ei sijoitettu kisassa. Noutokisassa koiran piti noutaa kolme fasaania, joista kaksi oli viety aiemmin etumaastoon ja yksi heitettiin laukauksen saattelemana.
Irlanninsettereiden noutomestareina Risto ja Fiina osallistuivat myös Kanakoirakerhon rotujenväliseen noutomestaruuskilpailuun. Tässä kisassa tehtävänä oli noutaa 5 minuutin aikana mahdollisimman monta maastoon vietyä fasaania. Fiina suoriutui hienosti tehtävästään tuoden 7 lintua ajan puitteissa. Tällä suorituksella Fiina ja Risto voittivat upeasti Kanakoirakerhon noutomestaruuden 2018! Fiinan voitot lämmittivät kotijoukkojen mieltä erityisesti siksi, että reilu vuosi sitten Fiinalta jouduttiin onnettomuuden seurauksena poistamaan toisesta takajalasta reisiluun pää. Pitkä toipuminen ja kuntoutus onnistuivat ja Fiina palasi näin hienosti takaisin kisakentille!
Is-jaoksen noutokilpailun ja ampumakilpailun yhteistuloksen perusteella jaettava Hassen tuoppi jaettiin Ristolle jo 7. kerran. Ansiot ovat tulleet kolmella eri koiralla.
23.05.2018
Englanninsetterijaoksen uusin jaostuote on ilmestynyt. Kyseessä on monikäyttöinen tuubihuivi/putkihuivi. Pohjavärinä on sininen ja huivissa on useita jaoksen logoja.
Hintaa tuotteella on 10 € + pk. Huivit ovat myynnissä erikoisnäyttelyn yhteydessä sekä syksyn kokeissa.
Tuotteita saa ostaa Ollilta.
Tilaukset: Olli Prättälä, email: olli.prattala(ät)siparila.fi 044 333 4617
Maksaessasi englanninsetterijaostuotteita muista käyttää viitettä! Tilinro: FI23 2001 1800 0021 34, ES-jaoksen viitenro: 342027


20.05.2018
Noutomestaruuskisa KGP eli Koskenkorva Grand Prix ratkottiin kevätpäivien yhteydessä Kauhavalla. Tuomarina toimi Ahti Putaala.
1. Ailigaslammen Beaivvas/Jari Vettenniemi
2. Jekuttajan Mosku/Markku Luomanen
3. Finnstar Celeste/NIna Vettenniemi
Kuva: Pentti Impiö
Kisan voittaja jatkoi koko kerhon kisaan ja sijoittui siellä kolmanneksi.
Kuva: Suvi Lintukangas
Onnea!
20.05.2018
Kevätpäivät aloitettiin lauantaina Ylistaron ampumaradalla ohjatuilla nouto – ja ampumaharjoituksilla kunkin osallistujan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti.

Noutotreenit käynnissä
Iltapäivällä jatkettiin Pyyjahtien merkeissä. Pyyjahdit ovat Kanakoirakerhon perinteinen haulikkoammuntakilpailu. Tänä vuonna ammuttiin 50 kpl kiekkoja, jotka muistuttavat metsästystrapia.

Ampumakilpailut meneillään
Pyyjahti 2018 henkilökohtaisen kilpailun tulokset:
- Jari Karmala 51
- Ann-Helen From 48
- Risto Kannisto 46

Pyyjahdit-ampumakilpailun voittaja Jari Karmala (oik.)
Pyyjahtien joukkuekilpailun voitti jälleen tänä vuonna IS-jaoksen joukkue, jossa ampuivat:
Jari Karmala
Risto Kannisto
Jussi Palomäki
Outi Kostamo-Hakuli
Toiseksi sijoittui pointtereiden joukkue, kolmanneksi gordoneiden ja neljänneksi englanninsettereiden joukkue.
Palkinnot jaettiin Upseerikerholla nautitun illallisen yhteydessä. Erityisesti naisten osallistujamäärä ja taso ilahduttivat järjestäjiä. Karmalan Jarin huikea kahden täyden sarjan veto hakee vertaistaan Pyyjahtien historiassa.
Lauantain iltapäivän ohjelmassa oli Juutin Matin ja Ronkaisen Juhan esittelemä jalostustietokanta sekä tuomaripäivien terveiset.
Sunnuntaina ohjelmaa jatkettiin jaoksien noutomestarien ratkomisella. Jaosten noutomestarit edustivat rotujaan päivän huipentaneessa kerhon noutomestaruuskilpailussa.

Noutomestaruuskilpailun osallistujia, yleisöä ja tuomari
Noutomestaruuskilpailun tulokset:
Irlanninsettereiden sekä Kanakoirakerhon noutomestari 2018
Risto Kannisto ja Taigalinnun Serafiina


Gordoninsettereiden noutomestari 2018 ja Kanakoirakerhon mestaruuskisassa toinen sija.
Sami Kontturi ja Loukasahon Flash

Englanninsettereiden noutomestari 2018 ja Kanakoirakerhon mestaruuskisan kolmas sija.
Jari Vettenniemi ja Ailigaslammen Beaivvas

Pointtereiden noutomestari 2018 ja Kanakoirakerhon mestaruuskisan neljäs sija.
Henrik Standerskjöld-Nordenstam ja Wilda av Rabbelugn
Onnittelut palkituille!
19.05.2018
Kennelliitto hakee tutukimukseensa tuontikoiria, jotka ikään katsomatta ovat olleet Suomeessa alle kuukauden tai tulossa Suomeen lähiaikoina.
Katso tarkemmin tästä linkistä.
http://uutiskirje.kennelliitto.fi/a/s/18151977-a1d55819625112ef7316915a051c7c79/2512556
14.05.2018
Lauantain ohjelma Ylistaron ampumaradalla alkaa klo 10.
Radalla on tarjolla kenttälounas (grillimakkaraa, salaattia, leipää, kahvi/tee/mehu) omakustannehintaan 7 euroa.
Ammuntatreeneihin osallistujat varatkaa omat panokset mukaan. Lisäksi käteistä rahaa ratamaksuja (4 eur/kierros) varten.
Lentohotellissa majoittujat huom! Hotelli toivoo, että koiria ei jätetä valvomatta huoneisiin vaan ne olisivat häkeissä. Juoksuisille nartuille juoksusuojat ja niitä ei saa päästää sänkyihin.
Tervetuloa!