Valitse sivu

Punavalkoinen irlanninsetteri

Yleisesittely

Punavalkoinen irlanninsetteri on seisovaksi kanakoiraksi jalostettu rotu ja metsästyskäytön tulisi olla pääasiallinen käyttötarkoitus. Rodunomaisissa kokeissa punavalkoisia on käytetty harvakseltaan ja palkitsemiset ovat jääneet kahden koiran varaan. Kasvattajakyselyiden perusteella rodun sisällä kuitenkin on koiria, joiden kanssa aktiivisesti metsästetään. Rotujärjestö pyrkiikin tulevaisuudessa aktivoimaan rodun harrastajia käyttämään koiriaan rodunomaisissa kokeissa.
Punavalkoisen irlanninsetterin geenipohja on sekä Suomessa että maailmalla hyvin suppea ja geenipohjan laajentaminen onkin yksi jalostuksen keskeisimmistä tavoitteista. Toistaiseksi punavalkoisen irlanninsetterin rotukirjat ovat kuitenkin auki ja risteytykset punaisen irlanninsetterin kanssa ovat mahdollisia. Rotujärjestö toivookin jäseniensä harkitsevan myös tätä vaihtoehtoa. Suomalaisessa populaatiossa on muutamia koiria käytetty paljon suhteessa rekisteröinteihin. Tuontikoirat ovat siten jatkossakin elintärkeitä suomalaisen punavalkoisen populaation kehittymiselle.
Vaikka rodussa sinällään esiintyvien sairauksien lista on samankaltainen kuin punaisella serkullaan, useimmat sairaudet ovat esiintyneet harvoina yksittäistapauksina. Rodun lisääntymisominaisuudet ovat hyvät. Rodun terveystilannetta voidaan pitää hyvänä.
Ulkomuodon osalta alkuperäisen, toimintakykyisen rotutyypin vaaliminen on keskeistä jatkossakin. Myös rodun koon pysyminen rotumääritelmän mitoissa tulee olemaan tulevaisuuden haasteena ottaen huomioon rodun nykyisen näyttelyaktiivisuuden. Jalostuskatselmuksen kehittyminen tulevaisuudessa palvelee rotutyypin vaalimista.

Historia

Settereiden historiaa voidaan jäljittää muutamien vuosisatojen päähän ja rodut tunnettiin Brittein saarilla kauan ennen pointteria, mutta ne tunnettiin spanieleina. Melko varmasti näistä eri tyyppisistä spanieleista kehittyi monia erilaisia settereitä. Dr. Caius kirjoittai 1570: ”Ihmiset kutsuvat näitä koiria spanieleiksi ja väriltään ne ovat enimmäkseen valkeita, mutta jos niillä on läikkiä, ne ovat yleisesti punaisia.” Yleisesti voitaneen olettaa, että alkuperäiset setterit olivat valkoisia punaisin merkein.
Punavalkoinen setteri ei ole uusi eikä uudelleen herätetty rotu, vaan sen historia ulottuu 1750- luvulle, jolloin se oli suosittu ja yleinen koira, yleisempi kuin punainen irlanninsetteri. Alkuperäinen punavalkea väritys tuohon aikaan vaihteli, jotkut olivat punaisempia ja jotkut valkeampia, mutta värit olivat puhtaita. Sinällään ne eivät olleet erillisiä rotuja vaan sekoittuivat koko ajan. Vielä nykyäänkin punaisista koirista syntyy ajoittain punavalkeita pentuja ja onhan käyttölinjan irlanninsetterillä lähes kaikkialla maailmassa valkoisia merkkejä rinnassa, otsassa ja jaloissa.
Historiallisesti punavalkeita ei ole jalostettu punavalkeina tai punaisia punaisina, vaan jalostustyön tavoitteet olivat käyttöominaisuuksissa, ei puhtaissa väreissä. Noihin aikoihin liikkuminen oli huomattavasti vaivalloisempaa ja kasvattajat käyttivät parasta saatavilla olevaa koiraa väristä välittämättä. Koirien jalostus tapahtui yleensä kartanoiden suurissa kenneleissä eristyneesti ja linjan ulkopuolista verta oli harvoin saatavilla. Itse asiassa punavalkeat ja punaiset olivat Irlannissa sama rotu 1800 -luvun loppuun asti.
Hyviä koiria pidettiin suuressa arvossa 1800 -luvulla ja sitä kuvaa Colonel Millnerin lause hänen kirjassaan The Irish Setter: Setterin keskihinta vuonna 1820 oli 15 – 20 guineaa, kun viikon keskipalkka oli yksi shillinki. Koira siis maksoi tuolloin 300 kertaa viikon palkan.
Punavalkoisen uudelleen tuleminen
Punavalkean irlanninsetterin uusi aamu alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ensisijaisesti kirkkoisä Nobel Houstonin toimesta. Palatessaan sodasta hän huomasi, että miltei kaikki hyvät koirat olivat hävinneet. Houston päätti ystävänsä Dr. Elliotin kanssa etsiä sopivia koiria jalostukseen. He kuulivat, että Monaghanin krevikunnassa oli vielä punavalkoisia koiria jäljellä ja sieltä, eräältä riistanvartijalta, he löysivät nartun nimeltä Gyp (myöhemmin Eldron Gyp), joka oli pahoin värivirheellinen, mutta syntynyt Cavanin kreivikunnassa punavalkoisen uroksen ja punaisen nartun jälkeläisenä. Koira astutettiin Mr. Evattin uroksella ja myöhemmin Rossmoren koirien jälkeläisen Glen of Rossmoren kanssa. Jatkossa näistä jälkeläisistä muotoutui punaval- koisten irlanninsettereiden kanta, joka tunnetaan nykyään lähinnä Ms Cuddun Knockalla – kennelin ansiosta.
Vuonna 1944 perustettiin Irlannin punavalkoisten yhdistys, joka muotoili kasvatustyön tavoit teet ja rodun arvostelun seuraavasti:
1. Parantaa rodun käyttöominaisuuksia kaikin mahdollisin tavoin.
2. Jalostaa rotua ensisijaisesti sen käyttöominaisuudet silmällä pitäen.
3. Varmistaa että näyttelyssä koirat arvostellaan käyttökoirina.
1960 -luvulla tilanne oli jälleen riistäytynyt käsistä. Cuddyt kasvattivat punavalkoisia enää hy vin pienessä mittakaavassa ja järkytykseksi osoittautui, että todellisia rodun edustajia oli jäljellä vain kourallinen.
Cuddyt päättivät yrittää vielä kerran. Tehtävästä koitui entistäkin vaikeampi, sillä hyvin harvoja koiria oli rekisteröity ja kanta tosiaan tarkoitti alle kahtakymmentä yksilöä. Mrs. Cuddy teki esityksen Irlannin Kennelklubille, jonka seurauksena aloitettiin ohjelma, jossa punavalkoisia risteytettiin punaisiin geneettisen pohjan laajentamiseksi. Myös punaisista vanhemmista syntyneitä punavalkoisia hyödynnettiin tiukkojen sääntöjen antamissa puitteissa. Oli onnellinen yhteensattuma, että Maureen Cuddy oli hyvissä väleissä Herra John Nashin kanssa, joka oli tunnettu kokeissa menestyneistä punaisista settereistään. Nashin pentueissa oli usein syntynyt punavalkoisia pentuja, joten koirat kantoivat punavalkoista tekijää vahvasti perimässään. Eräskin sattumalta Nashille joutunut koira, Waydown Sandy, oli osittain Cuddujen Knockalla -linjoista ja toisaalta siinä oli aivan uutta punaista verta. Moanruad -kennelin koiria risteytettiinkin menestyksekkäästi jäljellä olleisiin punavalkoisiin.
Vuonna 1981 perustettiin komitea, jonka oli määrä tarkastaa kaikki syntyneet pennut. Kasvattajat eivät olleet kovin ilahtuneita kuljettamaan pentuja ympäri maata komitean tarkistettaviksi. Onneksi ei aikaakaan kun pentueet olivat tasoittuneet tyypiltään siinä määrin, että komitea saattoi vetäytyä syrjään.
Vihdoinkin vuonna 1978 Irlannin Kennelklubi (IKC) hyväksyi punavalkoisen omana rotunaan. IKC antoi rotuyhdistyksille Iris Red & White Setter Field & Show Society ja The Red Setter Clubille tehtäväksi laatia rotumääritelmä punavalkoiselle. Lopullinen rotumääritelmä sinetöitiin vuonna 1984. Merkittäviä eroja siinä ei ollut Mrs Cuddyn versioon vuodelta 1944.
Punavalkoisen irlanninsetterin rotumääritelmässä painotetaan asiaankuuluvasti, että punavalkoinen on ja tulee pysyä KÄYTTÖKOIRANA.
Kasvattajat, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet punavalkoisten irlanninsettereiden uuteen tulemiseen:
Dermot Mooney (Winnowing)
Hänen ensimmäinen punavalkea setterinsä oli narttu nimeltä Charleville Beaty. Narttu astuttiin punaisella uroksella nimeltä Kilshanning Ranger ja tuloksena saatiin narttu nimeltä Tristar, joka puolestaan astutettiin Pat Keenanin Glenkeen Sandyllä, joka oli punainen koira suurilla valkoisilla laikuilla. Tästä yhdistelmästä jäi narttu nimeltä Winnowing Breeze, joka otettiin mukaan viralliseen palautusohjelmaan ja astutettiin Moanruad Brendanilla, punaisella irlanninsetterillä, joka on todennäköisesti vaikuttanut eniten nykyiseen irlanninsetterikantaan. Tuloksena oli viisi punavalkoista pentua.
John Kerr (Rushfield)
John Kerr on kasvattanut punavalkoisia irlanninsettereitä yli 30 vuotta. Hän on matkustellut paljon Irlannissa ja kerännyt tietoa eri linjoista. Yksi John Kerrin kennelin kantakoirista on Finn of the Fairy Host, jonka isä on kuuluisa Waydown Sandy. John Kerr on kehittänyt erittäin hyvän käyttökoiralinjan, joka on myös väriltään että ulkomuodoltaan standardin mukainen. John Kerrin kasvattamasta Rushfield Whinistä tuli kantanarttu Vincent Brennanin kenneliin.
Cannon Doherty (Sheephin)
Cannon Doherty piti vuosien ajan yllä metsästystarkoitukseen punaisten settereiden linjaa, jossa esiintyi paljon valkoista väriä ja josta aika ajoin syntyi punavalkeita koiria. Narttu nimeltä Shott II astutettiin Glenkeen Sandyllä ja pentueeseen syntyi kaksi punavalkeaa koiraa. Koirista George meni Mrs Cuddylle ja Heidi Alan ja Ann Gormleylle, jossa siitä tuli Meudon -kennelin kantanarttu.
FCI hyväksyi punavalkoisen irlanninsetterin rotumääritelmän vuonna 1989.

Rodun vaiheet Suomessa

Suomeen ensimmäiset punavalkoiset setterit tulivat vuonna 1992 Englannista ja Ruotsista. Saman vuoden lopulla syntyi ensimmäinen pentue yhdistelmästä Astarte Patrick – Shannonlee Little Grebe kasvattajana Minna Fairhurst (Kennel Ballynawn).
Syksyllä 1992 nähtiin ensimmäiset punavalkoiset irlanninsetterit kenttäkokeissa. Sen jälkeen niitä on nähty kokeissa vuosittain muutamia yksilöitä.
Tällä hetkellä Suomessa on vain neljä kennelnimen omaavaa punavalkoisten kasvattajaa.