09.10.2016
Kenttien Voittaja on englantilaisten kanakoirien virallinen Suomenmestaruuskilpailu. Tänä vuonna kilpailtiin Lapualla eikä tapahtumista ollut puutetta. Lintuja oli jokaisessa erässä ja kaikilla koirilla oli mahdollisuutensa. Mukana oli kolme englanninsetteriä, Ailigaslammen Beaivvas, Sänkipellon Rasputin sekä Hangman’s Grave Digger. Diggerin mahdollisuudet menivät peräänmenoon.
Finaalipariksi nousi Sänkipellon Rasputin sekä Ailigaslammen Beaivvas. Bea otti seisonnan kauas, piti linnut (kaksi lehtokurppaa) hyvin, nosti räväkästi, mutta lintuja ei valitettavasti voitu pudottaa, koska takana oli runsaasti rallia seuraamaan saapunutta yleisöä.
Kenttien Voittajassa saatiin siis kaksoisvoitto englanninsettereille!
1. VOI1 M-16 esn Ailigaslammen Beaivvas / Jari Vettenniemi
2. VOI2 Sänkipellon Rasputin / Jari Karppinen

Onnea!
08.10.2016
Kisa käytiin tänä vuonna Utsjoella yksipäiväisenä. Mestaruutta lähti tavoittelemaan mukavassa hieman pilvisessä säässä 16 koiraa. Tuomarina toimi Knud Sollid Norjasta.
Tuloslista muodostui sijoitettujen osalta seuraavaksi:
1) isn Afrodite / Markus Kallio AVO 3
2) pvisn Alvertoppens Elektra / Kari Halonen
3) isn US Shanghai Lily / Markku Hakuli
4) isn Onnenqn Blanca / Seppo Urpilainen
5) isn Onnenqn Cillu / Seppo Urpilainen
Onnittelut sijoitetuille ja erityisesti voittajalle!
08.10.2016
Kisa käytiin tänä vuonna Utsjoella yksipäiväisenä. Mestaruutta lähti tavoittelemaan mukavassa ja pilvisessä säässä 16 koiraa. Tuomarina toimi Knud Sollid Norjasta.
Tuloslista muodostui sijoitettujen osalta seuraavaksi:
1) isn Afrodite / Markus Kallio AVO 3
2) pvisn Alvertoppens Elektra / Kari Halonen
3) isn US Shanghai Lily / Markku Hakuli
4) isn Onnenqn Blanca / Seppo Urpilainen
5) isn Onnenqn Cillu / Seppo Urpilainen

Onnittelut sijoitetuille ja erityisesti voittajalle!
08.10.2016

VOI1 esn Ailigaslammen Beaivvaš / Jari Vettenniemi
VOI2 esu Sänkipellon Rasputin / Jari Karppinen
VOI3 pu Tawastian Siinto / Keijo Uusimäki
VOI4 isu Finby Figaro / Ismo Kyngäs
VOI5 pn Hirvasvuopion Eva / Ville Korteniemi
07.10.2016
Kenttäkoe 7.10.2016 Kauhajoella saatiin päätökseen. Lintuja kokeessa löytyi hyvin, mutta koirat eivät saaneet kaikki lintuja hyödynnettyä.
Osa koirista kuitenkin onnistui hienosti. Haepakka Essi sai seisonnan juoksevalle fasaanille, piikkaili fasaanin kiinni ja nosti räväkästi käskystä. Päälle onnistunut nouto.
Tulokset:
AVO 1 pn Haepakka Essi ja Teemu Röppänen
AVO 3 isn Settermosen Brownie ja Ismo Kyngäs
Tuomarina toimi ansiokkaasti Esa Lahdensuo.