Valitse sivu
Kanakoirakerhon edunvalvonta koiraharrastuskentällä

Kanakoirakerhon edunvalvonta koiraharrastuskentällä

Yksi Kanakoirakerhon päätehtävistä on ajaa englantilaisten kanakoirien ja  metsästyskoemuotojemme asiaa. Varmistaa, että tulevaisuudessakin me ja meistä seuraavatkin saavat nauttia upeista koiristamme kentillä, metsissä ja tuntureilla.

Kerhostamme ollaankin monessa mukana:

Kansainvälisessä kenneljärjestö FCI:ssa kerhoa on edustanut Henrik Standertskjöld-Nordenstam.

Kennelliiton valtuustossa kerhoamme on edustanut kahden kauden ajan Marikki Forell.

Kennelliiton metsästyskoiratoimikuntaan kuuluvat edustajat kaikista metsästyskoirarotujärjestöistä. Metsästyskoiratoimikunta nimensä mukaan ajaa metsästyskoirien asemaa Kennelliitossa. Toimikunnassa on ollut sen alusta lähtien Marko Stålnacke ja uutena Pasi Lähdekorpi.

Lisäksi lintukoirarotujärjestöt, Saksanseisojakerho, Kanakoirakerho ja useat noutaja- ja spanielijärjestöt ovat viime aikoina löytäneet toisensa ja pitäneet omia epävirallisia kokouksiaan. Kokoukset tulivat ajankohtaisiksi spanieleiden koesääntöjen päivityksen yhteydessä. Kaikissa näissä koemuodoissa suoritetaan metsästyslain alaista metsästystä, eli pudotetaan tai kaadetaan riistaa. Lintukoirarotujärjestöt yhdessä nousivat varmistamaan kokeissa tapahtuvan käytännön metsästyksen jatkumista. Yhteisenä ehdottomana mielipiteenä oli, että metsästys metsästyskokeissa tulee jatkumaan tulevaisuudessakin. Toki myös muita asioita on käsitelty ja tuotu esille yhteisestä näkökulmasta. Kokouksissa kerhoa on edustanut Marko Stålnacke.

Kennelliiton kutsumina olimme myös yhdessä Saksanseisojakerhon, sekä noutaja- ja spanielikokeiden edustajien kanssa laatimassa ohjetta kokeissa, kilpailuissa ja testeissä käytettävistä tarhatuista linnuista. Kerhoa edustivat Jarkko Mannersuo ja Jari Moilanen.

Paljon puhutaan paineista harrastustamme kohtaan. Suurelta osin mainitut paineet tulevat pieneltä, mutta kovaääniseltä ryhmältä. Yleinen mielipide on metsästyksen ja metsästyskoiraharrastuksen puolella. On kuitenkin tärkeää, että muistamme pitää omia puoliamme. Siksi onkin hienoa, että metsästyskoirajärjestöt ja meidän tapauksessamme varsinkin  lintukoirajärjestöt ovat löytäneet toisensa yhteisten etujen ajamisessa. Tähän työhön Kanakoirakerhokin antaa täyden panoksensa.

Vuosikokouksen ja roturinkien materiaalit

Vuosikokouksen ja roturinkien materiaalit

Vuosikokousta edeltää roturinki! – Niin mikä rinki?

Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry:n (jäljempänä kerho) pääasiallisin tarkoitus on edistää englantilaisten kanakoirarotujen jalostusta siihen liittyvine tehtävineen. Eri tehtäviä varten ja eri rotujen harrastajien yhteen liittämiseksi on katsottu tarpeelliseksi perustaa rotujaoksia eli kerhon alaisuudessa toimivia osastoja. Kerhon jäsen voi itse harkita minkä rotujaoksen toimintaan haluaa osallistua.

Rotujaoksia ovat: englanninsetterijaos, gordoninsetterijaos, irlanninsetterijaos ja pointterijaos.

Rotujaokset noudattavat kerhon sääntöjä ja näitä ohjeita, järjestävät rotukohtaisia kokeita ja kilpailuja sekä muuta lähinnä rodun harrastajia yhdistävää toimintaa unohtamatta yhteyksiä kerhon muiden rotujen jaoksiin yhteisten toimintojen muodossa. Jaosten järjestämät tilaisuudet ovat avoinna kaikille kerhon jäsenille.

Rotujaos toimii jaoksen johtoryhmän vetämänä. Kerhon hallitus nimittää jaoksen esityksestä johtoryhmän puheenjohtajan ja jäsenet. Jaoksen tulee vuosittain, ennen toimintavuoden päättymistä esittää hallitukselle mahdolliset erovuoroisten tilalle tulevat puheenjohtaja- ja jäsenehdokkaat seuraavan toimikauden johtoryhmään. Kuhunkin johtoryhmään kuuluu 4-6 jäsentä sekä puheenjohtaja. Puheenjohtaja sekä johtoryhmän jäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan, mutta sen jäsen voi irtisanoutua siitä niin halutessaan kesken toimikautensa.

Rotujaos pitää vuosittain tarpeellisen määrän kokouksia, joissa käsitellään (jaoksen johtoryhmän esityksestä) jaoksen toimintaan liittyviä asioita sekä seuraavat kerhon hallitukselle esitettävät asiat:

Kaikille rodusta kiinnostuneilla avoimessa kevätkokouksessa (Roturinki) päätetään seuraavat asiat:
– esitys jäseniksi ja puheenjohtajaksi jaoksen johtoryhmään
– jaoksen toimintakertomus
– jaoksen toimintasuunnitelma ja talousarvio
– ajallaan esitys PEVISA säännön muutoksista sekä rodun JTO:n uusimisesta
– jaetaan mahdolliset rotukohtaiset palkinnot

Vuosikokouksen materiaalit
Esityslista

Roturinkien materiaalit

Materiaaleja täydennetään sitä mukaa kuin jaokset niitä toimittavat!
Tummennetut kohdat linkkejä, joista tiedot löytyvät.

Roturingit pidetään la 1.3. Hotelli Almassa, Seinäjoella alkaen klo 12.00.

Englanninsetterit Toimintakertomus 2024 Toimintasuunnitelma 2025 Budjetti 2025 JTO PEVISA
Gordoninsetterit Toimintakertomus 2024 Toimintasuunnitelma 2025 Budjetti 2025    
Irlanninsetterit Toimintakertomus 2024 Toimintasuunnitelma 2025 Budjetti 2025
   
Pointterit Toimintakertomus 2024 Toimintasuunnitelma 2025 Budjetti 2025 JTO PEVISA
Punavalkeat irlanninsetterit       JTO

Vuosikokouksen ja roturinkien materiaalit

Sääntömääräinen vuosikokous la 1.3.2025

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2025

Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry:n vuosikokous pidetään lauantaina 1.3.2025 Seinäjoella, Hotelli-Ravintola Alma, Asemapäällikkö 1-7, Seinäjoki.

OHJELMA:
Roturingit klo 12.00 – 14.00
Vuosikokous klo 15.00
Juhlagaala ja illallinen klo 19.00
Vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen 12 §:ssä mainitut asiat sekä seuraavat JTO:t: englanninsetteri, pointteri ja punavalkoinen irlanninsetteri.
Valitaan hallituksen erovuoroiset jäsenet
Valitaan hallituksen puheenjohtaja
Tervetuloa roturinkeihin ja vuosikokoukseen!
Kanakoirakerho – Hönshundssektionen ry
Hallitus

KALLELSE TILL STADGEENLIGT ÅRSMÖTE 2025

Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry:s stadgeenliga årsmöte hålls lördagen den 1.3.2025 i Seinäjoki på Hotell-Restaurang Alma, Asemapäällikkö 1-7, Seinäjoki.
PROGRAM:
Rasringarna kl. 12.00 – 14.00
Årsmöte kl. 15.00
Gala med middag kl. 19.00
På årsmötet behandlas i stadgan § 12 nämnda ärenden och följande RAS: engelsk setter, pointer och irländsk röd och vit setter.

Väljer de avgående medlemmarna i styrelsen.

Val av styrelseordförande

Välkomna till rasringarna och årsmötet!
Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry
Styrelsen

Lauantaina aamupäivällä järjestetään koetoimitsija 2 -koulutus, tästä lisätietoa myöhemmin!
Ilmoittautumiseen ohjeet erillisessä uutisessa!

Muistakaa majoitustarjous Hotelli-Ravintola Alma:
119e/1hengen huone
142e/2hengen huone
sis. sauna, aamupala, pysäköinti
Varatessanne majoitusta mainitkaa KANAKOIRAKERHO

Illalliselle tulee ilmoittautuminen ja ruokalista erikseen!

Vuoden koirat 2024

Vuoden koirat 2024

Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry:n Vuoden 2024 koirat on julkistettu. Pisteitä ”Vuoden koira/Vuoden nuori koira” kilpailuun kerätään kalenterivuosi menestyksestä kokeissa ja näyttelyissä. Tarkemmat säännöt pisteytyksen laskentaan löytyvät täältä LINKKI. Vuoden koira -palkinnon lisäksi valitaan rotunsa parhaat koirat.

Vuoden koira vuonna 2024 on esu FI MVA DV-23 RUSKAHOHDON AXEL, omistaja Toni Korkala. Suuret Onnittelut!

Tarkemmat rotukohtaiset tulokset löytyvät valikosta: Tapahtumat ja toiminta > Vuoden koira pisteytys > Vuoden koira 2024 tai suoraan tästä linkistä

Vuoden nuori koira 2024 on esu KM-24 JEKUTTAJAN LH MAAHINEN, omistaja Ilkka Korhonen.

Suuret onnittelut!

Tarkemmat rotukohtaiset tulokset löytyvät valikosta: Tapahtumat ja toiminta > Vuoden koira pisteytys > Vuoden nuori koira 2024 tai suoraan tästä linkistä

Joulun jäykimmät kuusenkoristeet

Joulun jäykimmät kuusenkoristeet

Gordoninsetterijaokselta saa taas joulun kuumimpia ja piirteikkäimpiä joulukoristeita. Tilaa pikaisesti, jotta paketti ehtii jouluksi perille. Koristesetti sisältää koiran (punainen, valkoinen tai musta) ja kolme riekkoa. Hinta 12 € + postikulut.

Saatavilla myös vuoden 2025 seinäkalentereita vielä muutamia kappaleita. Kalenterin hinta 15 € + postikulut.

Tilaukset sähköpostilla osoitteeseen gordoninsetterijaos@kanakoirakerho.fi