Valitse sivu
Kajaani VOI 11.9.

Kajaani VOI 11.9.

VOI1 isn Finby Inez / Ari Heikkinen
VOI2 gsn Opendora´s Mercedes / Markku Parviainen

Kajaani VOI 11.9.

Rakennekatselmus Kultamaljakoirille


Rakennekatselmus järjestetään tänäkin vuonna ikäkausikilpailujemme, Kultamaljan ja Derbyn yhteydessä. Ensisijaisesti mukaan kutsutaan Kultamaljaan osallistuvat koirat. Mahdollisuuksien mukaan muutkin ovat tervetulleita. Esimerkiksi koirat, joita on käytetty tai suunnitellaan käytettäväksi jalostukseen, olisi hyödyllistä saada mukaan. 

Erityistoive kasvattajille: Kannustakaa kasvattienne omistajat mukaan!

Rakennekatselmuksen tavoitteena on kerätä yksityiskohtaista tietoa koirien rakenteesta.

Katselmusta varten on laadittu oma lomakkeensa, jota noudatellen koira käydään läpi kirsusta hännän päähän.

Rakennekatselmus ei ole näyttelyyn rinnastettava tapahtuma, vaan rotujärjestön oma tiedonhankintatilaisuus. Aikaisempien vuosien kokemus on osoittanut tilaisuuden olevan antoisa myös koiran omistajille ja yleisölle. Näyttelystä poiketen arvostelu on yksityiskohtainen ja sen aikana on mahdollisuus kysyä ja keskustella. 

Katselmuksessa kirjattavat tiedot tulevat näkyville Kerhon omaan tietokantaan.

Rakennekatselmus järjestetään lauantaina 1. lokakuuta Lapuan raviradalla. 

Arviointi alkaa klo 10 ulkomuototuomari Eeva Anttisen johdolla. 

Ilmoittautumiset 20.9  mennessä Virpille (ensisijaisesti sähköpostilla):

virpi.sarparanta(ät)gmail.com

puh. 040 761 5719

Liitä ilmoittautumiseen seuraavat tiedot:
1. Koiran rekisterinumero
2. Syntymäaika
3. Sukupuoli
4. Koiran nimi
5. Omistaja + osoite
6. Puhelinnumero 

Tervetuloa mukaan!

Jalostustoimikunta

Ilmoittaudu ES Openiin

Ilmoittaudu ES Openiin

La 15.10. AVO, NUO Lapua ES OPEN

 

Järjestäjä KKK-HHS ry/es-jaos Ylituomari. Ahti Putaala. Osanottomaksu AVO 35 €, muut 30€ viite 1810354,

tilille Nordea FI 2320011800002134. Ensimmäistä kertaa ES OPENIIN osallistuvat ohjaajat vapautetaan osallistumismaksusta

ensimmäisen koiran osalta. Maksetut ilmoittautumiset 30.9.2016 mennessä osoitteeseen Matti Bäcklund Myllytie 2 C 11, 62100

LAPUA. Rajoitukset: Vain englanninsettereille. Rajoituksen syy: rotumestaruuskilpailu. Kokeen yhteydessä karsitaan koirat

16.10.2016 olevaan finaaliin. Kilpailuun voi osallistua myös VOI-luokan koirat, sekä koirat ilman näyttelytulosta. Kokoontuminen:

Koepäivän aamuna Hotelli Simpsiön Kullas, Yläkalliontaival 12, 62100 Lapua klo: 8:00

Tiedustelut: Matti Bäcklund 0400-860494 matti.backlund@gmail.com

 

Su 16.10 AVO, NUO Lapua ES OPEN finaali

Järjestäjä KKK-HHS ry/es-jaos Ylituomari. Ahti Putaala.

Osanottomaksu AVO35 €, muut 30€ , tilille Nordea FI 2320011800002134 . Rajoitukset: Vain Vain englanninsettereille. Kokeen yhteydessä järjestettävään rotumestaruuskilpailun finaaliin osallistujat valitaan 15.10 järjestetyn karsinan perusteella. Rajoituksen syy: rotumestaruuskilpailun finaali. Kokoontuminen:Koepäivän aamuna Hotelli Simpsiön Kullas, Yläkalliontaival 12, 62100 Lapua klo: 8:00

IRISH TRIAL TÄNÄ VUONNA UTSJOELLA

Varmista paikkasi ja ilmoittaudu irlanninsettereiden epäviralliseen Suomen mestaruuskilpailuun 8.-9.10.2016!

Ilmoittautumiset karsintakilpailuun 26.9.2016 mennessä Virpi Sarparanta, Laurilantie 29, 04410 Järvenpää, virpi.sarparanta@gmail.com, p. 040 761 5719.

Osanottomaksu NUO 30 e viiteellä 1510 43725 ja AVO/VOI 35 e viitteellä 1510 43712.

Kokoontuminen klo 8.00 Camping Lapinkylä, Ringinvatro 14 C, 99980 Utsjoki. Majoitusta voi tiedustella samasta paikasta p. 040 559 1542.

Tuomareina Knut Sollid ja Jarmo Helander.

 Tervetuloa!

IRISH TRIAL TÄNÄ VUONNA UTSJOELLA

Varmista paikkasi ja ilmoittaudu irlanninsettereiden epäviralliseen Suomen mestaruuskilpailuun 8.-9.10.2016!

Ilmoittautumiset karsintakilpailuun 26.9.2016 mennessä Virpi Sarparanta, Laurilantie 29, 04410 Järvenpää, virpi.sarparanta@gmail.com, p. 040 761 5719.

Osanottomaksu NUO 30 e viiteellä 1510 43725 ja AVO/VOI 35 e viitteellä 1510 43712.

Kokoontuminen klo 8.00 Camping Lapinkylä, Ringinvatro 14 C, 99980 Utsjoki. Majoitusta voi tiedustella samasta paikasta p. 040 559 1542.

Tuomareina Knut Sollid (pt.) ja Jarmo Helander.

Tervetuloa!