
Uusi hallitus järjestäytyi huhtikuun alussa pohtimaan kerhon suuntaviivoja tuleville vuosille sekä perehdyttämään uudet jäsenet sisään toimintaan. Kävimme kerhon toimintaa ja tapahtumat läpi miettien kehityskohteita ja päätöksiäkin tehden.
Avainrooleihin haetaan uusia tekijöitä, kun avoimena on tulevan koekauden jälkeen koepäällikön, koesihteerin ja vuosikokouksen palkintovastaavan tehtävät. Näistä lisätietoja puheenjohtajalta.
Erikoisnäyttely lähtee kiertueelle
Seuraavina vuosina erikoisnäyttely kiertää eri puolilla Suomea. Erikoisnäyttelyn yhteyteen tulee vuodesta 2024 alkaen parillisina vuosina lauantaille oheisohjelmaa (noutokisat, ammunnat jne) sekä illanvietto, sunnuntaisin ollaan sitten näyttelyssä. Ensi vuonna ollaan erkkarin merkeissä Tuurissa. Kerho on hankkinut kolme näyttelytelttaa tapahtumien järjestelyitä varten.
Jaosten kesäpäivät järjestetään parittomina vuosina, näinä vuosina ei otella kerhon mestaruuksista noudossa tai ammunnassa, mutta jaokset voivat halutessaan rotujen sisällä kisoja käydä.
Koeviikon keskuksena jälleen Lapuan Ravirata
Koeviikko järjestetään jälleen syyskuun lopulla. Tänä vuonna koeviikon aloittaa Suomen mestaruuskisamme, Kenttien Voittaja, sunnuntaina 25.9. Kauhajoella. Siitä jatketaan kenttäkokeita läpi viikon huipentuen ikäkausikisojen finaaleihin 2.10. Lapualla. Kultamalja -illanvietto järjestetään tänä vuonna la 1.10. Lapuanhovissa.
MM-kisat järjestetään jälleen parin vuoden tauon jälkeen Serbian Nisissä. Suomi pyrkii saamaan joukkueen kisoihin mukaan, joukkueen matkaa tukee Kennelliitto sekä Kanakoirakerho.
Kulukorvausta korotettiin
Hallitus päättyi vuosikokouksen valtuuttamina korottaa kulukorvausta kilometrikulujen osalta 0,35e/km polttoainekustannusten nousun vuoksi.
Kanakoirakerhon uudet nettisivut on julkaistu kesäkuussa.