Vuosi 2017 on ohi sekä koe – että näyttelyrintamilla. Haastava lintutilanne näkyi kauden aikana kokeissa palkittujen koirien lukumäärissä, mutta parhaat saatiin seulottua. Viime vuonna alkanut nuorten koirien esiinmarssi jatkui tänäkin vuonna. Kokeista pisteitä sai 17 koiraa, näyttelyissä nämä kaikki eivät olleet tänä vuonna käyneet.
Kokeista pisteet huomioidaan viidestä (5) parhaasta koetuloksesta ja yhdestä näyttelytuloksesta. Rotumestaruus ja pari muuta titteli-kisaa antaa lisäpisteitä kuten esimerkiksi Tawastian Piinan upeasti voittama Kultamalja-kisa. Rotumestaruus-kisan pisteet saa kertoimella 1,5. Säännöt pisteytykseen löytyvät täältä.
Vuoden pointteriksi on tänä vuonna tullut pn Riekkokirhveen Hertha om. Marko Stålnacke. Hertha sai keväällä AVO2 ja AVO1 tulokset tunturista, sijoittui Kenttien voittaja-kisassa toiseksi (VOI2) ja oli samoin toinen Diarmid Cupissa. Derbyn 5. sijan pisteitä ei huomioitu.
Kilpailu oli etenkin nuorten osalla tiukkaa ja taso nousi huikeaksi! NUO1-palkintoja oli neljällä koiralla! Parhaan uroksen tittelin ratkaisi lopulta Tawastian Pantsen saama Serti näyttelystä.
Vuoden pointteri 2017:
1. Riekkokirhveen Hertha & Marko Stålnacke 97,5p
2. Tawastian Piina & Marikki Forell 62p
3. Hirvasvuopion Pina & Jenni Laakso 60p
4. Tawastian Pantse & Pasi Pihlajamaa 43p
5. Hirvasvuopion Pomo & Hannu Teppo 39p
Vuoden nuori pointteri 2017:
1. Tawastian Piina & Marikki Forell 62p
2. Hirvasvuopion Pina & Jenni Laakso 60p
3. Tawastian Pantse & Pasi Pihlajamaa 43p
4. Hirvasvuopion Pomo & Hannu Teppo 39p
5. Carnbrings White Lady & Tommy Dunder 24p
Onnittelut!