Rotukilpailun tavoite

ROTUKILPAILUN TAVOITE JA KOIRIEN ARVOSTELUN PERIAATTEET
Rotukilpailu on kaikille settereille ja pointtereille tarkoitettu roduittain järjestettävä rotukilpailu (jäljempänä ”kilpailu”) ja kilpailun karsinta on samalla rotukatselmus. Rotukilpailu pyritään järjestämään vuosittain kenttä tai tunturikokeena, joko
yksi tai kaksipäiväisenä riippuen osallistujamäärästä.

Osallistumisoikeus on rekisteröidyillä rotunsa edustajilla. Kilpailuun voivat osallistua myös sellaiset koirat, joilla ei ole koepalkinnon edellyttämää näyttelytulosta. Ne koirat, joilla ei ole näyttelytulosta ovat laatuarvostelun ulkopuolella, mutta
itse kilpailussa tasavertaisina mukana.

ROTUKILPAILUN JA KATSELMUKSEN TAVOITE
Tavoitteena on saada esille vuosittain mahdollisimman suuri määrä metsästyskäytössä olevia rotunsa edustajia jalostuksellista arviointia varten. Kilpailuun kannustetaan mukaan ensikertalaisia kokeissa kävijöitä ja muita koiran
ohjaajia, joille kynnys osallistua tavallisiin kokeisiin tuntuu korkealta. Ensikertalaisille tai vähän kokeissa käyneille ohjaajille eri ikäisten ja eri luokissa kilpailevien muiden koirien toiminnan näkeminen tuo arvokasta kokemusta. Samoin
on arv okasta, että harrastajat ja kasvattajat pääsevät näkemään normaaleihin kokeisiin verrattuna laajan joukon koiria myös niitä, joita ei tavallisesti kokeissa näy. Koirien toivotaan osoittavan perinnöllisiä metsästysominaisuuksia. Näihin perinnöllisiin ominaisuuksiin luetaan linnun löytö- ja käsittelykyvyn lisäksi mm. hyvä tuulen ja maaston käyttö, yhteistyöhalu, energinen, nopea ja tyylillisesti korkeatasoinen laukka sekä kokonaisvaikutelma. Erityisesti arvoa annetaan linnunlöytäjille, jotka pystyvät tarjoamaan metsästyksellisen lintutilanteen.

ROTUKILPAILUN ARVOSTELU OHJE
Kilpailussa noudatetaan kanakoirien metsästyskokeiden sääntöjä, kuitenkin painottaen erityishuomiota perinnöllisiin metsästysominaisuuksiin. Koulutukselliset puutteet, kuten peräänmeno tai muun riistan ajo, eivät ole poissulkevia
virheitä. Kuitenkin mikäli koira toiminnallaan häiritsee kilpailun kulkua eli villiintyy täysin, ajelee peräänmenon aikana toistuvasti lintuja ilmaan, ei palaa takaisin tai on pitkään kytkemättömissä, toiminta lasketaan poissulkevaksi virheeksi. Tuomari voi käyttää vapaata harkintaa suhteuttaessaan koulutuksellisia puutteita kilpailun yleiseen tasoon sekä koiran kokonaislaatuun. Nouto arvostellaan koiran koeluokan mukaan kanakoirien metsästyskokeiden sääntöjen mukaisesti. Karsinnassa suoritetaan katselmus koirien yleisestä tasosta. Koiralle pyritään antamaan vähintään kaksi hakuerää. Jos koira on selvästi aggressiivinen tai täysin pois hallinnasta, toista mahdollisuutta ei anneta. Tuomarit valitsevat finaaliin pääsevät koirat karsinnan päätteeksi. Kaksipäiväisessä kokeessa karsintapäivä pyritään käyttämään koko mitaltaan hyödyksi katselmuksen suorittamiseksi ja koirien ominaisuuksien arvioimiseksi. Kilpailuun osallistuu sekä eri ikäisiä että eri luokissa kilpailevia koiria, joita arvioidaan myös samoissa hakuerissä. Kutakin koiraa arvioidaan kuitenkin oman koeluokkansa mukaisesti ja edellä mainittuja perinnöllisiä ominaisuuksia painottaen.

Rotukilpailun yhteydessä voidaan järjestää nuorten ja avoimen luokan koe, jossa voidaan jakaa laatupalkintoja. Kokeen laatuarvostelu ja rotukilpailun arvostelut ovat erillisiä toisistaan, joten laatupalkintoja voidaan jakaa ilman, että niillä on
vaikutusta koirien väliseen järjestykseen kilpailussa. 

Rotukilpailussa sijoitetaan viisi parasta koiraa.