Valitse sivu

Uuden vuoden kovaääniset ilotulitteet, välähdykset ja ruudin haju voivat olla pelottavia koiralle. Vaikka koira ei ilotulituksesta välittäisikään, se kannattaa ulkoiluttaa uudenvuodenaattona ennen ilotulituksen alkamista, jotta ulos ei tarvitse mennä pahimman paukkeen aikana.

Ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä kello 18–02. Kaikkien kannalta on tärkeää, että näitä aikoja noudatetaan. Kun koiran ulkoiluttaa jo ennen ilotulituksen alkamista, se pystyy lepäämään sisällä pahimman räiskeen ajan.

Uudenvuodenaattona koiraa ei tule jättää yksin illalla. Ovista kuljettaessa tulee olla erityisen tarkka, ettei koira pääse livahtamaan karkuteille. Koiraa ei kannata pitää irti aidatullakaan pihalla. Äärimmäisen stressaantunut koira ei pysty syömään, nukkumaan tai käymään tarpeillaan.

Kotona pauketta kuuntelevaa koiraa voi auttaa tuttu taustahäly, joten radio tai televisio kannattaa pitää päällä. Ikkunoiden eteen voi vetää verhot. Jos sisätiloissa oleva koira on peloissaan, jätä pelko huomiotta ja käyttäydy mahdollisimman normaalisti.

Koiraa ei pidä koskaan ottaa mukaan seuraamaan ilotulituksia. Paukkuarkaa koiraa pelottaa myös ruudin haju, jonka se yhdistää ilotulitteisiin. Karkaamisvaara ei ole ohi pariin päivään, vaikka ilotulitteita ei enää ammuttaisikaan. Ilotulituksia ja muita räjähteitä säikkyvät koirat voivat pakoon pyrkiessään juosta paniikissa pitkiäkin matkoja. Hätääntyneet lemmikit voivat aiheuttaa monenlaisia vaaratilanteita esimerkiksi liikenteessä ja loukkaantua itsekin.

Mitä tehdä kun koira karkaa?

Jos koira pääsee karkaamaan, älä etsi karkuria suurella porukalla. Se pelottaa usein karannutta koiraa. Joku perheenjäsen voi jäädä karkaamispaikalle tai sinne voi jättää omistajan vaatteen ja herkkupaloja. Koira saattaa palata sinne, kun pauke loppuu.

Jonkun on syytä olla kotona, sillä karannut koira löytää usein kotiin. Kotiin palaamista voi helpottaa tekemällä sinne hajujälkeä omistajan hajulla tai ruokajäljellä.

Koiran karattua etsintäavun tarpeessa voi kääntyä Etsijäkoiraliiton puoleen. Etsijäkoirat eivät lähde etsintöihin uudenvuoden yönä.

Lue lisää vinkkejä Etsijäkoiraliiton sivuilta.

Lisätietoja

Miia Lahti
Viestintäpäällikkö
miia.lahti@kennelliitto.fi
050 555 4420

Lähde: http://www.kennelliitto.fi/uutiset/ehkaise-ilotulitteita-pelkaavan-koiran-karkaaminen-uutena-vuotena